Markku Himanen

Olen Markku Himanen, 68-vuotias eläkkeellä oleva tietoliikenneasentaja, asun vaimon kanssa Lähemäellä.

Pohdin, miten Mikkeliin saataisiin uusia työpaikkoja, minkälaisia palveluja työttömille on tarjolla ja miten työtön saa täydennettyä osaamistaan tai pääsee opiskelemaan kokonaan uutta ammattia.

Toinen kiinnostuksen kohteeni on kaupungin kaavoitus, koska sillä voidaan edistää kaupungin elinvoimaa ja työllisyyttä. Lisäksi kaavoituksella rakennetaan sosiaalisesti monipuolisia, laadukkaita ja turvallisia asuinalueita, sekä parannetaan myös kaupunginosien viihtyisyyttä, elinvoimaa ja joukkoliikenneyhteyksiä.

Kuluvalla valtuustokaudella olen ollut kaupunkiympäristölautakunnassa, jossa olen päässyt vaikuttamaan Kaihun, Ratinlammen, Saksalan, Lentokenttäpuiston ja monen muun alueen kaavoitukseen. Kaavoituksessa on tulevaisuudessa otettava paremmin huomioon alueen asukkaiden mielipiteet, esimerkiksi itäisen alueen koulua suunniteltaessa on alueen asukkaille annettava mahdollisuus osallistua keskusteluun koulun paikasta.

Kulttuurin osuus kaupunkilaisten jaksamisessa ja mielen vireydessä on todella suuri, siksi kulttuurin harrastusmahdollisuuksia tulee edelleen edistää. Kaupungin tulee edistää kuntalaisten osallisuutta edistämällä kulttuuri-, liikenne- ja liikuntapalveluiden saatavuutta.

Olen aina ollut aktiivinen järjestötoimija. Tällä hetkellä toimin Mikkelin Työttömät ry:n sekä Työväen Sivistysliiton Mikkelin seudun Opintojärjestön puheenjohtaja.

Mikkelillä on paljon haasteita taloutensa kanssa, mutta Mikkelillä on myös paljon mahdollisuuksia. Sijainti viitostien varressa ja monen tien risteyskohdassa, sekä rautatien varressa ja Saimaan rannalla on mainio.

Kuntoani pidän yllä liikunnalla, hiihdän, kävelen, käyn vesijumpassa, sekä pelaan golfia.

Tarjoudun toimimaan kuntalaisten äänenä ja korjaamaan kaupungin taloutta niin että kunnan peruspalvelut toimivat ja kuntavero saataisiin alenemaan.

Mottoni on: Jos joku työ ansaitsee tulla tehdyksi, se ansaitsee tulla hyvin tehdyksi.